25.2.2011

Viisi


Meitä on nyt viisi.

Kaksi koiraa.
Kaksi aikuista.

Yksi tyttövauva.

3.2.2011

Aeolian shawl

Viime viikolla tuli erään ystävän kanssa puheeksi helmet neuleissa. Hän oli kiinnostunut kokeilemaan ja muutaman vinkin annettua alkoi itseäkin taas kiinnostamaan helmien laitto neuleeseen. Selailin Ravelrysta ohjeita ja lopulta päädyin pitsihuiviin helmillä. Malliksi valikoitui Knittyn ilmaismalli Aeolian shawl.


Langaksi valikoitui muutama vuosi sitten Tallinnasta ostettu Titan Wool Merinos Extra upeana suklaan ruskeana (niiiin mun värisenä). Helmien väriä mietin pitkään. Jos aioin tehdä huivin, jossa on helmiä, niin halusin, että helmet myös näkyvät. Halusin, että vaiva näkyi valmiissa työssä. Tumma lanka taas huivina aiheutti harmaita hiuksia, kunnes keksin, että toteutan samaa ideaa kuin aiemmissa helmisukissani; tumma lanka - vaaleat helmiäishelmet. Helmet kävimme miehen avustuksella hakemassa Villihelmestä Tikkurilasta. 8/0 siemenhelmet.

Lauantaina aloitin sitten työn. Ajattelin, että tästä tulee ikuisuustyö. Toisaalta ajattelin, että jos aloitan tarpeeksi haastellisen työn, niin ehkä se synnytyskin käynnistyy sitten, kun on "muuta tekemistä" enemmän ;) Pari ensimmäistä riviä sai muistutella taas, miten sillä virkkuukoukulla (käytin 0,6 mm koukkua) niitä helmiä oli helpoin lankaan iskeä, mutta sitten työ lähti soljumaan yllättävän nopeasti. Tänään irroitin työn pingotuksesta. La-to. Huh! Kokona shawlette, lanka kaksinkertaisena. Yucca-chartia toistin 6 kertaa (ohjeessa 4 kertaa), muuten ohjeen mukaan.


Siitä tuli uskomattoman kaunis ja kevyt. Ja iso! Olen rakastunut.