31.8.2014

Prinsessapeitto


Jotain uutta valmista! 

Heinäkuussa oltiin autoreissulla pitkin Suomea. Tein täysin aloittelijan virheen, ja mulla loppui neuleet heti alkumatkasta kesken. Niinpä (muistaakseni) Kuopion Prismasta nappasin kerän Nalle Taikaa vailla ajatusta, mitä siitä tulisi. Hotellissa illalla Ravelrya selatessa ja neuleystävältä konsultointiapua pyytäessä päädyin Pine Forest Baby Blanket-malliin. Vauvoja ei ole tulossa, mutta pikkuvilteille on edelleen käyttöä meillä. 

Varsinkin, kun esikoinen kysyi hetken neulottuani tätä, että neulonko hänelle "prinsessapeittoa". Eipä siinä muuta voinut todeta, kuin että kyllä. Vajaa kaksi kerää Nallea, 4mm puikot ja kokoa n 1,2m x 1,2m. Oikein passeli prinsessapeitto esikoiselle, joka tänä iltana meni sen kanssa nukkumaan  - peitellen Nallet ja Kisut ja Puput peiton alle myös. 

22.8.2014

Gather x2



En ehkä aloita taas sillä "oho onpas vierähtänyt". Olen saanut tuskin mitään koko vuonna valmiiksikaan, joten eipä paljoa bloggailla. Lähes valmiina on pari sukkia, yksi viltti, yksi huivi. Voisin rutistaa ne tämän vuoden puolella valmiiksi.

Esitellään siis eilisen ja tämän päivän "lapset sairastaa, nyt on aikaa"-neulomukset. Molemmille syyspipot tarhaan. Lankana Turun Lankamaailmasta eilen mukaan napatut Hjertegarnin Blend Bamboot - isommalle harmaana ja pienemmälle fuksiana. Mallina aivan täydellinen Gather, josta mietin, tekisinkö itsellekin. Siitä kun voisi tehdä myös ns slouchy-version, joka sopii omaan päähän paremmin. Tytöt tykkää, ja lanka tuntui aivan ihanalta neuloa - varmasti myös päässä kivan tuntuinen. 

Jäi molempia värejä vielä toinen kerä (ostin varmuuden vuoksi 2 kerää/väri), joten saavat varmasti vielä toisenlaisetin syyspipot. Itselleni ostin Austermannin Steppiä (sukiksi tai ehkä jopa huiviksi?) sekä Hjertegarnin kuulemma poistuvaa Palimoa pipoon. Olen käyttänyt aivan veteläksi jo edellisen siitä tehdyn, Wurmini (jota en näköjään ainakaan blogin historiasta löydä ollenkaan). Pipoja siis toivottavasti nähdään myös syksyn aikana vielä blogissa :)